Viaforma-anun sktlanti

Työssäoppimisjaksolla Skotlannissa

Olen kosmetologiopiskelija Anu Weselius Espoon Omniasta ja suoritan tällä hetkellä työssäoppimisjaksoa Via Formassa aina maanantaisin.
Huhtikuussa minulla oli mahdollisuus lähteä työssäoppimisjaksolle Skotlantiin, Dundeehen 3 viikoksi. Siellä saimme tutustua heidän kosmetologikoulutukseensa. Pääsimme myös vierailemaan paikallisissa hoitoloissa ja kylpylöissä.
 
Suurimmat eroavaisuudet oli jalkahoidossa, missä kosmetologit lähinnä ”kaunistavat” jalat eli kylvetetään, kuoritaan ja laitetaan naamio, sekä kynnet siistitään ja lakataan. Kasvohoidoissa sekä manikyyreissä ei ollut paljoa eroavaisuuksia, vaan ne olivat lähes samanlaiset kuin meillä.
 
Itserusketus oli kaikissa hoitoloissa in-juttu, myös koulussa suihkurusketus kuului perusharjoituksiin. Samoin meikkaus oli siellä kovassa kysynnässä, eli meikkauksissa käytiin usein ja pieniinkiin tilaisuuksiin sekä illanviettoihin käytiin hoitoloissa ottamassa meikki. Hintataso oli paljon edullisempaa, kuin meillä täällä Suomessa.
 
Ehdimme koulun ohella käydä myös kiertelemässä pitkin Skotlantia ja katsella nähtävyyksiä. Kävimme Edinburgissa, Invernessissä, jossa sijaitsee kuuluisa Loch Ness sekä St.Andrewsissa ja monissa pienemmissä paikoissa. Vierailimme myös ainakin kolmessa eri linnassa, joita siellä olikin paljon.
 

 

Asuimme perheissä, joten näimme myös ihan perusarkea, sekä saimme sieltä paljon vinkkejä muihin paikkoihin, joissa kannatti käydä.